Tehdyn työn arviointi on jalostuksessa tärkeää. Arviointia tehdään yhteenvetona käytettävissä olevien jälkeläisten tulosten perusteella. Arvioinnissa hyödynnetään rekisteröityjä terveys- ja luonneominaisuuksia sekä kilpailu- ja näyttelytuloksia. Jos jalostuksessa ollaan päästy eteenpäin, haluttujen geenien osuus on jalostettavassa ominaisuudessa lisääntynyt ja näin jälkeläiset ovat vanhempiaan parempia. Eteneminen jalostuksessa on pysyvää. Jalostus etenee kuitenkin vain n. 1 – 2 % vuodessa, joten pitkäjänteisyys tässä työssä on tärkeää; yhden tai muutaman jälkeläisen tulosten perusteella päätelmiä ei vielä voida tehdä. Jos käy niin, että jalostuksessa ei jostain syystä olla edetty, asiaa täytyy pohtia sen korjaamiseksi. Ovatko hevoset olleet oikeita? Onko laatu ollut kohdallaan? Onko ympäristötekijöitä huomioitu tarpeeksi? Jne.

Jalostuksen pääsivulle